Minäkö mukava?

Muistan, kun palasin työelämään usean vuoden kotiäitiyden jälkeen. Huomioni kiinnittyi työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa runsaasti viljeltyyn sanaan ”mukava”. Ihmisiä analysoitiin sen pohjalta, olivatko he mukavia vai eivät. Ymmärsin viimeistään tuolloin, kuinka tärkeää onkaan olla mukava (enkä sitä siitä huolimatta läheskään aina ole). Mitä mukava sitten tarkoittaa? Eri kulttuureissa se tarkoittaa hieman erilaista käyttäymistä, mutta ohessa pieni kokoama, mitä se muun muassa tarkoittaa suomalaisessa kulttuurissa:

1.Samaa mieltä olemista ja jos ei olekaan samaa mieltä niin siitä ei ainakaan saa kertoa ääneen. Vanha viisaus ”asiat riitelevät eivät ihmiset” ei nimittäin päde kovinkaan hyvin kulttuurissamme. Ihmiset identifioidaan usein heidän mielipiteidensä perusteella yleensä siten, että kanssani saman mielipiteen omaavat henkilöt ovat mukavia ja kaikki muut enemmän tai vähemmän ilkeitä ja inhottavia. (Huom! Omat mielipiteeni tuppaavat vaihtumaan, kun saan lisää tietoa ja näkökulmia asioista, joskus ne saattavat vaihtua viikoittain, joskus vähän harvemmin ja tämä saattaa olla hämmentävää.)

2. Toinen mukavuuden kriteeri on, että ei kerro ääneen eikä ainakaan suoraan, jos joku asia vituttaa. Kissoja ei nosteta pöydille ja virtahepojen annetaan olla olohuoneissa tai muutoin ei ole yhtään mukavaa. Esimerkiksi jos vaikka toiset kohtelevat passiivis-aggressiivisesti (mikä on ihan sallittua) , mukava ihminen ei kerro, että se ottaa häntä päähän. Jos vaikka päättäisikin mainita asiasta, mikä ei kyllä ole missään olosuhteissa yhtään mukavaa niin missään tapauksessa asiasta ei saa sanoa ärtyneesti vaan oma havainto on tuotava esille nöyrän epäilevästi ja epävarmasti ilman minkäänlaisia suuria tunteita.

3. Ylipäätään suomalaisessa kulttuurissa mukavan ihmisen elämän repertuaariin eivät kuulu suuret tunteet paitsi jos on diagnisoitu adhd ja sekin on hieman kyseenalaista (adhd ylipäätään on kyseenalainen, vähän höpöhöpöä koko juttu).

4. Erityisen mukava on kiltti ihminen, joka tekee toisten puolesta enemmän kuin jaksaisikaan. Se kuitenkin kannattaa, sillä hän saa sosiaalisen hyväksynnän ja mukavan ihmisen maineen siitä huolimatta, että hän selän takana toisaalla puhuisi paskaa suut ja silmät täyteen ja haukkuisi kaikki muut laiskoiksi ja itsekkään omahyväisiksi.

5. Mukava ihminen ei ajattele kovin syvällisesti tai ei ainakaan kerro siitä muille, sillä syvällinen ajattelu on useimmiten aika raskasta eikä ollenkaan mukavaa.

5. Mukava ihminen hymyilee ja on hyvällä tuulella, mutta ei hymyile kuitenkaan liikaa eikä ole liian hyvällä tuulella, sillä sellainen alkaa aika pian ärsyttää, etenkin jos itsellä on menossa sadas huono päivä putkeen.

 

Mukavaa päivänjatkoa sinulle blogini lukija! 🙂

Advertisements

Myönteistämällä pitkävihaisesta saa tunteissaan kestävän ja surkeasta hillityn

Tilasin Suomen Psykologisesta Instituutista Myönteistäjä-kortit. Korttien idea on, että toisella puolella on negatiivissävytteinen ilmaus ja toisella puolella samaan asiaan viittaava asia ilmaistuna kauniimmin ja myönteisemmin.

Korttien kerrotaan sopivan työhön, itseopiskeluun, lahjaksi tai vapaa-aikaan. Paketti kolahti postilaatikkoon viime viikolla ja innoissani aloin tutkia saamaani postia. Huomasin korttien herättävän minussa paitsi ihastusta, myös hämmennystä ja huvitusta

davdav

En voinut välttyä ajatukselta, kuinka kiinnostavaa olisi tavata korttien laatijat ja tietää heidän mielenlaadustaan ja elämästään hieman enemmän. Ajatuksen innoittamana kirjoitin alla olevan itse keksimäni, täysin kuvitteellisen ja ironisen analyysin aiheesta.

(Huom. Korttien laatijoiden ratkaisuihin on oletettavasti ja todennäköisesti vaikuttaneet muutkin seikat kuin heidän henkilökohtainen elämänsä ja mielenlaatunsa)

Tyhmä – maanläheinen: he eivät äänestä ainakaan keskustapuoluetta

Hermostuva – reaaliajassa reagoiva: he harrastavat mindfulnessia ja ovat läsnä tässä hetkessä.

Ahdasmielinen – Jämpti, Tarkka: he lukevat Raamattua kirjaimellisen tarkasti

Vittumainen – vaikuttava, unohtumaton: he tietävät miltä tuntuu, kun naama jää mieleen

Hirveä – mieleenpainuva: he ovat syöneet kerran hirveä

Riidankylväjä – Ilmaa puhdistava: heillä on toisinaan asioita hampaankolossa

Kauhea – Tunteita herättävä, pysäyttävä: he ovat saaneet taaperonsa kiinni koirankakan syömisestä ja vessaharjan nuolemisesta

Raadollinen – realisti: he tietävät millaista on, kun raahautuu päivästä toiseen

Kiukkuinen – ilmaisuvoimainen: he pitävät hevimetal-musiikista

Omahyväinen – alemmuuskompleksilta välttynyt: heillä ei ole huonon itsetunnon päiviä

Pyrkyri – valveutunut, yritteliäs: heidän lempisanontansa on yrittänyttä ei laiteta

Syyllistävä – omatuntoja herättelevä: heillä on ehkä omatunto

Itsekäs – valveutunut: he ovat trenditietoisia

Epärehellinen – normeja soveltava: he ovat piipahtanut ulkomailla ja tietävät, että normit ovat kulttuurisidonnaisia

Kaoottinen- kaavoihin kangistumaton: kaavat ovat ompelemista varten

Kateellinen- tarkkanäköinen, toisten menestyksestä tietoinen: heidän saattaisi olla tarpeen käydä optikolla.

Juoppo – nautiskelutaitoinen: tuota noin

 

Muotokuvarunoilija katsoo sieluusi

Emme olleet tavanneet aiemmin, emme tunteneet toisiamme, kun tämä hämmästyttävä runoilija luki minua ja elämänhistoriaani kuin avointa kirjaa.

Runomuotokuva on toisen näkemys ihmisestä. Se on taidetapahtuma, joka syntyy kahdenkeskisessä hetkessä. Muotokuvarunoilija kirjoittaa runon ihmisestä siten kuin tämän näkee, sielusta sieluun.

Tämä oli hieno kokemus. Kiitos Milla!

                  Tarulle

Puhutaan että kevät kutsuu

Tanssimaan ja laulamaan

Iloitsemaan ja nauramaan.

Sinä olet lempeä poikkeus,

joka tanssit läpi elämän

ja etsit uusia askelia

keskeltä roudan,

kuolleen maan ja kylmimmän jään.

Kuinka askeleesi ovatkaan vahvoja!

Kitket kyyneleitä kuin rikkaruohoja,

kun ne ovat käyneet tarpeettomiksi.

Valjastat hymyn energian tasolle,

jolla ei ole rajoja

eikä portteja.

Olet vapaa kulkemaan.

 

Milla Jääskö juurtuneena.blogspot.fi 27.4.2018

kukkakuva

 

Kuinka kasvaa isommaksi?

Ihminen on koko ajan vaarassa olla tai muuttua pikkusieluiseksi narisijaksi, ainakin näillä ulottuvuuksilla. Mitä pienempi ja turvallisempi oma piiri on, sitä enemmän elämästä on mahdollista löytää nillityksen aiheita. Kaikenkarvaisista turhanpäiväisistä ja huonosti hoidetuista asioista nillittäessä suhteellisuudentaju tuppaa katoamaan. Kylkiäisenä saman kohtalon kokee myös arvostus itseä ja toisia kohtaan. Tällainen henkinen ilmasto on herkkua paitsi kateudelle myös itsestäänselvyyksille – puhdas vesi, viemärijärjestelmä, peruskoulu – kukapa niitä arvostaisi näillä leveleillä –ne vain ovat – niin kuin itsestäänselvyyksillä on tapana vain olla. Kun jostakin asiasta tulee itsestäänselvyys, se kadottaa arvonsa.

pexels-photo-325702Vaikka kiitollisuus onkin aavistuksen verran loppuun kulutettu sana, eikä kaikesta jaksa olla kiitollinen, ainakaan silloin kun väsyttää ja elämä tarjoilee litsareita, on kiitollisuus kuitenkin kaiken  kunnioituksen ja sen sisältämän viisauden arvoista. Se pitää itsestäänselvyydet loitolla. Kiitollisuus antaa ihmisille ja asioille niille kuuluvan arvon ja ylläpitää suhteellisuudentajua.

Kiitollisuus kasvattaa meistä isompia.

 

 

 

Häpeäänsä ei pääse pakoon

Olen viime aikoina pohtinut monia asioita, jotka hävettävät minua. Itse tekemiäni asioita. Teoistani tai puheistani voi olla aikaa jo vuosia, ja ihan viime vuonnakin tuli tehtyä ja sanottua monta asiaa, jotka nyt hävettää.

Tämän lisäksi olen hävennyt tyhjän pään –syndroomaa (itse keksimäni diagnoosi). Minulla ei ole enää oikein mitään fiksua sanottavaa. Pää on tyhjä enkä jaksa miettiä yhteiskunnan epäkohtia tai universumin olemusta. Tunnen oloni tyhmäksi. Luenkin aivan liian vähän, jotta voisin oppia ja luoda jotain uutta.

Tänä aamuna avatessani puhelimen ja katsoessani sosiaalisen median kuulumisia, huomasin että Jari Sarasvuo oli puhunut #aamulenkki valmennuksessaan häpeästä. Hän oli puhunut myös minusta.

Koska tarvitsen unta noin yhdeksän tuntia yössä ollakseni elävien kirjoissa, ja edes vähän terävänä, en herää klo 4 lenkkeilemään ja kuuntelemaan Jari Sarasvuota. Kun herään, lähden töihin ja töissä en pysty kuuntelemaan podcasteja enkä juuri muutakaan, sillä huomioni ja läsnäoloni ovat asiakkaita varten. Jarin aamulenkkisessiot ovat todellakin aamulenkkejä, sillä ne ovat kuunneltavissa kello neljästä alkaen ja pyyhkiytyvät pois kello 12 eikä niitä pääse enää sen jälkeen kuuntelemaan.

Missasin ikuisiksi ajoiksi lähetyksen, jonka kuulivat tuhannet ihmiset ja josta sain monilta palautetta. Vaikka olen otettu hänen minulle antamastaan huomiosta, minua myös vähän harmittaa ja hävettää. Olisihan minun pitänyt olla kuulolla aamulenkin suhteen, vaikka minulle ei sellaista velvoitetta mihinkään ole kirjattukaan.

Häpeäänsä ei näköjään pääse pakoon – häpeän aihe, muoto ja voimakkuus vain vaihtelevat.

(Tämän kirjoituksen motivaattorina toimii paitsi häpeä, myös ilo saamastani kannustuksesta ja huomiosta jota sitäkin voi hävetä.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Narsismia vai perheen elättämistä?

Heti kättelyssä määrittelen otsikossa esiintyvän ”narsismi”-sanan samanlaiseksi kuin se yleisessä kielenkäytössä ymmärretään: ihmiseksi joka on kylmä ja taitava manipuloija ja ajattelee kohtuuttoman paljon itseään toisten kustannuksella ja toisista välittämättä.

Täsmällisemmin määriteltynä on olemassa monenlaista narsismia, tervettä sekä epätervettä, mutta en puutu siihen nyt tämän enempää. Sen sijaan kirjoitan itsensä työllistäjistä.

Itsensä työllistäminen pienyrittäjänä, kevytyrittäjänä tai freelancerina on yksi työn tekemisen tapa. Jotta itsensä työllistäminen on mahdollista, muiden ihmisten on tiedettävä, että on olemassa ihminen, joka osaa ja tekee näitä tai noita asioita. Se vaatii markkinointia, verkostoitumista ja yhteydenottoja tahoihin, joiden itsensä työllistäjä ajattelee olevan potentiaalisia toimeksiantajia ja asiakkaita. Sosiaalinen media on oiva ja edullinen tapa kertoa itsestään ja työstään. Yksi ilmenemismuoto tälle näkyvyydelle ja markkinoinnille on henkilöbrändäys. Henkilöbrändäystä on helppo vastustaa, ainakin jos oman perheen leipä ei ole millään muotoa sidoksissa siitä. Henkilöbrändäystä tekevä ihminen voi myös saada herkästi narsismin leiman otsaansa sen sijaan, että häntä kiiteltäisiin taitavaksi oman työnsä markkinoijaksi.

koiraOlen itse markkinoinut kuluneen vuoden aikana omaa työtäni eri kanavissa, sosiaalisessa mediassa, nettisivuilla, blogeissa, perinteisessä mediassa, verkostoitumistilaisuuksissa, puhelimitse, sähköpostitse. Olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen, että tekemäni työ on saanut näkyvyyttä ja poikinut samalla lisää työtä ja näkyvyyttä.

Joku voisi ajatella, että tämänkaltainen tekeminen on ihanaa ja imartelevaa näkyvyyden valokeilassa patsastelua, toki se on rehellisyyden nimissä joskus sitäkin. Minä myös todella nautin siitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Vielä enemmän se on kuitenkin tietoisuutta, että on katseen ja tarkastelun kohteena, hyvässä sekä pahassa – juoruilujen, piikittelyjen, kannustusten ja ihmettelyjen kohde. Silloinkin kun haluaisi vain hautautua oman peiton alle, tai vaikka piiloutua koko sängyn alle, on tehtävä itseään näkyväksi ja altistettava kaikenkarvaiselle arvostelulle, jos haluaa saada perheelleen leipää pöytään vielä joulunakin. Vaikka kaikki tämä on antoisaa, on se myös kuluttavaa ja raskasta.

VAPAUTTA ON PIILOUTUA

Nyt kun itse olen tällä hetkellä pääsääntöisesti päivätyössä, jonne voin aamulla mennä ja illalla palata ilman, että minun tarvitsee kuuluttaa olemassaolostani koko maailmalle, rohkenin kirjoittaa tällaisen puolustuspuheen itsensä työllistäjille ja oman työnsä markkinoijille.

Kenties minäkin palaan vielä itsensä työllistäjäksi, todennäköisesti tulen kaipaamaankin sitä, mutta nyt nautin, että voin tehdä työtäni ihmisten katseilta piilossa. Etten saisi liian suuria vieroitusoireita muuttuneesta tilanteesta, teen edelleen silloin tällöin iltaisin ja viikonloppuisin työtä, josta tulen todennäköisesti kertomaan jatkossakin vähintään sosiaalisessa mediassa.

 

grass-1642986_640

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää – ei iltapäivälehdessä tarinaansa kertova työtönkään

Kokkolalainen Sonja Hakala kertoo eilisessä iltapäivälehdessä, miksi hän haluaa olla työtön. Sen sijaan hän ei kerro artikkelissa, miksi hän haluaa olla nainen.

Vapaaehtoisesta työttömyydestä kertovaa artikkelia on jaettu runsaasti sosiaalisessa mediassa, ja myös Facebook-ryhmä Äitylit ruoti tapausta tuttuun tyyliinsä. Äityleissä tiedetään kaikki. Siellä ratkotaan katoamiset, selvitetään henkilöllisyydet ja ratkotaan murhia. Ryhmässä tiedettiin kertoa, että Sonja on “ladyboy”.

Otin vihjeestä vaarin ja stalkkasin hänen Facebook-profiiliaan. Tiedän sen perusteella nyt Sonjasta, että hän on 5.1.2017 syönyt kolme kuukautta naishormoneja. Tuolloin hänellä oli alkanut kasvaa omat tissit. Aikaisemmassa päivityksessään hän kuvailee myös, miten ADHD vaikeuttaa kirjoittamista – kun alkaa kirjoittaa asiasta X huomaakin kirjoittavansa asiasta Y.

Haastattelin uusimpaan, tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaani Anitaa, joka on entinen Jari. Hän on koulutukseltaan insinööri. Hän työskenteli vuosia Nokialla tehden patentteja ja nousujohteista uraa siihen saakka, kunnes hän saapui firman pikkujouluihin viimeisen päälle kauniina; naiseksi laittautuneena. Pikkujoulujen jälkeen ilmapiiri työpaikalla muuttui, hänen urakehityksensä tyssäsi ja pomo käänsi muiden mukana selkänsä hänelle. Hän jäi vuorotteluvapaalle eikä enää palannut. Hänkin on ollut sen jälkeen työtön. Ehkä hän on sitä ideologisesti, ehkä ei.

Jokainen voi pohtia sitä hiljaa mielessään.