Parempi mieli ja mielenterveys

“Joka kolmas opiskelija kärsii psyykkisistä oireista.”

“Joka neljännellä työssäkäyvällä on ollut viimeisen vuoden aikana työuupumuksen oireita.”

“20 % nuorista aikuisista käyttää kipu-, ahdistuneisuus- tai mielialalääkkeitä pärjätäkseen työssä.”

Yllä mainitut tiedot ovat peräisin Nuorten kattojärjestö Allianssi ry:n, THL:n ja EHYT ry:n tekemistä selvityksistä. Lukemat ovat korkeita maailman onnellisimmalta kansalta. Mielen hyvinvointi on inhimillisesti sekä yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta katsottuna asia, jota ei voi sivuuttaa. Hyvinvoivat ihmiset rakentavat hyvinvoivaa tulevaisuutta. Terapiatakuulla pyritään nopeuttamaan ja helpottamaan hoitoon pääsyä. Ehdotetussa terapiatakuuseen liittyvässä lakimuutoksessa varhaisen hoidon saamista helpotettaisiin ja oireiden mukainen hoito aloitettaisiin kuukauden sisällä. Feministisen puolueen vaaliohjelman 100 aloitetta yhdenvertaisuuteen aloite numero 61 sisältää terapiatakuun ohella muun muassa jokaiselle maksuttoman kymmenen tunnin psykoterapian, jonka perusteella arvioidaan jatkohoidon tarve. Aloite sisältää myös maksuttoman kuntoutusterapian alle 29-vuotiaille nuorille.

Vuoden 2017 kouluterveyskyselyn tulokset kertovat, että mm. toimintakyky, seksuaalinen suuntautuminen ja alkuperä vaikuttavat huomattavasti nuorten hyvinvointiin. Nuorilla joilla on jokin toimintakykyyn liittyvä haaste, jotka eivät ole syntyneet Suomessa tai joiden seksuaalinen suuntautuminen on muu kuin hetero, kokevat kaikkein eniten yksinäisyyttä ja syrjintää. Oikeus syrjimättömyyteen on huomioitava kaikilla koulutusasteilla, työelämässä ja vapaa-ajalla.

Vakiinnuttamalla sukupuolisensitiivinen kasvatus, voidaan ennaltaehkäistä syrjintää ja purkaa haitallisia ja epätosia sukupuolistereotypioita, sekä mahdollistaa paremmin jokaiselle lapselle omana itsenä oleminen ensisijaisesti sellaisena kuin hän on eikä oman sukupuolensa edustajana. Kaikilla ikätasoilla tulee tarjota ihmisoikeuksiin ja sukupuolten tasa-arvoon perustuvaa seksuaalikasvatusta, joka toimii ennaltaehkäisynä syrjinnälle sekä lasten seksuaaliselle hyväksikäytölle.

Politiikassa on huomioitava nykyistä enemmän ennaltaehkäisyn merkitys. On viisautta toimia ja ratkaista kriisit ennen kuin ne ehtivät edes syntyä, sen sijaan että sallitaan pahoinvoinnin eskaloitua, ennen kuin aletaan miettiä hätäratkaisuja hätärahoituksella. Tulipalojen sammutukseen perustuva politiikka ei ole inhimillisesti eikä taloudellisesti kestävää.

Kannen kuva: Satu Lehtinen

Vaalimainos: Taru Hallikainen kansanedustajaksi

Kansanedustajaksi ihmisoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon puolesta

FM, työelämävalmentaja, lyhytterapeutti, tietokirjailija, äiti

Oulu

 

 

JOKAISELLA ON OIKEUS TYÖHÖN JA TOIMEENTULOON

Äärimmilleen tehostettu ja tuottavaksi valjastettu työelämä ottaa toisista irti kaiken samalla, kun se jättää toiset kokonaan osattomiksi. Feministinen talouspolitiikka vaatii muutosta – talous ei voi olla itseisarvo kaiken muun kustannuksella vaan sen on oltava väline, jolla tuotetaan hyvinvointia. Ihmisillä ei ole velvollisuus työllistyä ja olla osallisina yhteiskunnassa, vaan se on jokaiselle kuuluva oikeus, jota tulee edistää ja turvata. Työn käsitettä ja määritelmää tulee myös laajentaa. Feministinen puolue kannattaa mahdollisuutta lyhennettyyn työviikkoon. Tämä tasaa heidän kuormaa, joilla on liikaa kannettavaa ja mahdollistaa paremmin heidän mukaanoton, kenet on suljettu nyt ulos osallisuudesta. Se myös helpottaa työn ja perheen yhdistämistä.

IHMISOIKEUDET KUULUVAT KAIKILLE sukupuoleen tai sukupuolettomuuteen, vammaan, etnisyyteen, ihonväriin, ikään, vakaumukseen ja muihin tekijöihin katsomatta elinkaaren kaikissa vaiheissa. Emme voi jatkaa siten, että naisvaltaisten alojen hoitotyön ammattilaiset pakotetaan yrityksen voiton maksimoinnin nimissä tekemään ihmisoikeusloukkauksia päivittäisessä työssään. Tällä tavoin toimivien yritysten johto on saatettava vastuuseen ihmisoikeusrikkomuksista – ihmisten kaltoin kohtelu on sanktioitava.

ILMASTO ON YHTEINEN ASIA. Meidän on kyettävä jättämään seuraaville sukupolville elinkelpoinen planeetta. Ilmatonmuutoksen torjunta vaatii merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Poliittisilla päätöksillä on ohjattava myös kansalaisia ympäristöystävällisiin valintoihin samalla kun tuetaan ympäristöystävällistä liiketoimintaa kuten kierrätystaloutta.

FEMINISTINEN PUOLUE – ÄÄNI IHMISOIKEUKSILLE

 

Minkä takia feministinen puolue?

Feministinen puolue on ihmisoikeuspuolue. Monet toimenpiteet ihmisoikeuksien parantamiseksi ovat tahtokysymyksiä. Ne eivät vaadi edes rahaa. Kyse on ainoastaan halusta tehdä yhteiskunnasta kaikille yhdenvertainen. Kolmannen juridisen sukupuolen vahvistaminen parantaisi sukupuolivähemmistöön kuuluvien ihmisoikeuksia. Suomi on myös ainoa Pohjoismaa, joka vaatii sukupuoltaan korjaavilta sterilisaatiota. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on vaatinut käytännön pikaista muuttamista jo vuonna 2012.

Feministinen puolue tekee konkreettista politiikkaa ajamiensa asioiden eteen. Helsingin valtuustossa se esimerkiksi teki aloitteen, joka meni tällä viikolla läpi, että kaikkiin kaupungin uimahalleihin investoidaan unisex-pukuhuoneet. Malli on jo toiminnassa Itäkeskuksen uimahallissa, jossa pukuhuoneessa on 8 pukukoppia ja noin 40 pukukaappia. Pukukaapit ovat keskellä ja niiden molemmilla laidoilla on neljä suihkukoppia, joissa voi peseytyä katseilta suojattuna. Tämä mahdollistaa sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ja liikuntarajoitteisten (avustajana toista sukupuolta oleva henkilö) kuin myös kaikkien muidenkin peseytymisen ja pukeutumisen omassa rauhassa.

Feministinen puolue kannattaa tasa-arvoista asepalvelusta, kuukautissuojille verohuojennuksia ja vankien lasten oikeutta yhteydenpitoon suljetussa vankilassa istuvan vanhemman kanssa.

Feministinen talouspolitiikka haluaa murtaa vallitsevan hengen, jossa talous on itseisarvo. Talouden tulee olla välinearvo, jolla tuotetaan hyvinvointia, ei tehostuksen ja tuottavuuden rattaissa kasvavaa pahoinvointia, jossa osa väestöstä uupuu taakkansa alle samaan aikaan, kun merkittävä osa väestöstä ei pääse osalliseksi ja vastuunkantajaksi lainkaan, vaikka kuinka kovasti haluaisi. Lyhennetty työviikko kuuden tunnin työpäivillä tulee mahdollistaa kaikille halukkaille. Tämä tasaa taakankantoa ja lisää yksilöiden ja perheiden hyvinvointia.

Feministinen puolue ajaa kaikille perheille samoja oikeuksia. Ydinperhe ei ole läheskään ainoa olemassa oleva perhemalli, silti päätöksentekoa määrittää edelleen hyvin pitkälti ydinperhe.

FP-kuvavaalistartti

Feministinen puolue ja sen kannattajat ovat täynnä kaikkien sukupuolien energiaa, jossa jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet olla näkyvä, kuuluva, huomioitu ja arvostettu.

Kirjoittaja on oululainen feministisen puolueen eduskuntavaaliehdokas, äiti, työelämävalmentaja, lyhytterapeutti ja tietokirjailija, joka määrittelee itsensä naisoletetuksi. 

Kuvat: Satu Lehtinen

 

Ota paikkasi!

Hyväksytkö sinä erilaisuuden? Nuori tyttöoletettu esitti tämän kysymyksen tänään silmiin katsoen, vilpittömin mielin minulle, hänelle täysin tuntemattomalle ihmiselle. Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, kun kiiruhti jo jatkamaan tarinaansa. Hän oli tavannut ihmisen, joka hyväksyi. Se oli hänelle mullistava kokemus, mutta tarinalla ei ollut onnellista loppua tälläkään kertaa.

Sain koulupaikan, pääsin kouluun! Tuli toinen tyttöoletettu kertomaan riemusta hyppien vieressäni seisovalle aikuiselle. Oli helppo uskoa, että koulupaikkaa oli tavoiteltu ja odotettu kauan.

Kolmas nuori kertoi olevansa eläkkeellä, mutta hänellä oli suuri toive saada tehdä työtä. Hän arveli, että pystyisi tekemään 3-4 tunnin työpäiviä, mutta jatkoi samaan hengenvetoon, että ei hän pääsisi minnekään.

Osattomuus yhteiskunnasta, yksinäisyys, syrjäytyminen ja sivusta katsojan rooli ovat tuttuja kokemuksia monelle omakohtaisesti tai läheisen kautta.

Voin vain kuvitella aavistuksen laidasta, miltä tuntuu kuunnella syrjäytettynä, yksinäisenä ja osattomana eri puolilta versoavaa puhetta, jossa syyllistetään yksilöä itseään siitä, kun hän ei ole löytänyt ja saanut paikkaansa, eikä ole päässyt täysivaltaisesti osalliseksi yhteiskunnassa. Puhetta siitä, että on laiska sen lisäksi, kun ruoskii itseään muutoinkin, koska ei taaskaan kelvannut työhön, kouluun, työkokeiluun tai yhtään mihinkään. Puhetta siitä miten perustulo passivoittaa ja että kukaan ei tekisi työtä ilman raippaa ja rangaistuksia, kun ihminen itse haluaisi olla yhteiskunnan täysivaltainen, aktiivinen ja vastuullinen toimija enemmän kuin mitään muuta.

Jokaisella on oltava oikeus toimia yhteiskunnassa osallisena, aktiivisena ja vastuullisena jäsenenä. Meidän on muutettava asenteita ja luotava maailma, jossa syrjimättömyydelle on nollatoleranssi. Osallisuuden on oltava mahdollista jokaiselle ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin, vammaan, etnisyyteen, luonteenlaatuun tai mihinkään muuhun katsomatta.

On helppo sanoa ota paikkasi – todellisuudessa tie sinne on vielä pitkä, että jokaisella on konkreettinen mahdollisuus omaan paikkaansa tässä yhteiskunnassa, mutta tulevaisuus on meidän käsissämme.

”If you can dream it, you can do it.”

smartcapture

#otapaikkasi #osallisuus #syrjimättömyys #yhdenvertaisuus #vaalit2019 #feministinenpuolue #gopink 

Kun aika herättää kauhua – uupumuksen äärellä

Yhä useampi on kokenut uupumuksen. Kyse ei ole yksittäisistä ihmisistä vaan kulttuurisesta ilmiöstä. Suhde aikaan ja siihen kytkeytyvät vaatimukset ja odotukset ovat muuttuneet monelle ylitsepääsemättömiksi.

Palataan ajassa ensin 70 vuotta taaksepäin, jolloin ei tarvinnut erikseen järjestää ryhmäliikuntatunteja ja rentoutustuokioita. Elämä oli lähtökohtaisesti fyysistä. Vaatteet pestiin jokusen kerran vuodessa ja talot siivottiin kahdesti vuodessa – jouluksi ja juhannukseksi. Lapset kasvoivat muun elämän ohella sukujen, tilojen ja talojen siipien suojassa, joskin lapsikuolleisuus oli myös suurempaa. Lapset syntyivät osaksi sukua ja yhteisöä pienten perheyksiköiden sijaan. Aikuisia oli ympärillä, mutta lapsilähtöisestä kasvatuksesta ja intensiivisestä vanhemmuudesta ei ollut tietoakaan. Elämä oli työlästä ja täyttä, mutta silti omantahtista., jossa ehdittiin keittää kahvit yllätysvieraille ja naapurin Villelle.

2010- luvun tehokkuuden takomossa omantahtisuudelle ei ole varaa. Kiire lyö leimansa kaikkeen olemiseen ja tekemiseen työssä ja työn ulkopuolella. Elämä saattaa olla päivästä toiseen silkkaa kilpajuoksua ajan kanssa, selviytymistä työstä, velvollisuuksista ja harrastuksista. Koskaan ei ehdi tehdä omien kriteerien mukaista riittävän hyvää jälkeä. Riittämättömyyden tunne nakertaa sisintä työssä ja vapaa-ajalla. Kahvit juodaan juosten päivästä toiseen take away –kertakäyttökupeista. Olemiseen vaikuttaa läsnäolollaan kaikkein eniten jatkuva kiireen tuntu. Ihmiseltä ihmiselle ei niinkään ole aikaa, kohtaaminen ja kuuntelu muuttuvat rasitteiksi. Väsyneenä kiukuttaa, ymmärtää väärin ja tekee virheitä. Väsyneenä auttaminenkin on taakka ilon sijasta.

Kotvimisen vallankumous -teoksessa (Jenny Kangasvuo, Jonna Pulkkinen & Katri Rauanjoki, Karisto 2018) puhutaan leppoistamisen puolesta tehokkuuden ja suorittamisen palvomisen sijaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2011 tekemässä tutkimuksessa joka neljännellä työssäkäyvällä oli ilmennyt työuupumuksen oireita pelkästään kuluneen vuoden aikana.

Työelämän sirpaleisuus ja määräaikaiset työsuhteet vaativat, että työntekijänä on koko ajan oltava parhaimmillaan ja näytettävä kykynsä. On oltava hyvä ja parempi kuin muut. On kilpailtava, että saa säilyttää työpaikkansa, jos saa sittenkään. Samalla kuitenkin itsensä, muiden ja työn tuloksen kannalta on tärkeää olla mukava ja reilu tiimipelaaja, on oltava kykenevä tukemaan ja kannustamaan toinen toistaan. On venyttävä ja joustettava, oltava käytettävissä, sijaistettava tarvittaessa ja opeteltava koko ajan uutta. Että tämän kaiken jaksaa, on muistettava huolehtia omasta fyysisestä kunnosta ja riittävästä unesta – aikaa tulee liietä bodypumpiin ja rentoutustyhmiin osallistumiselle sen lisäksi, että on löydyttävä jokin ajallinen musta aukko, jolloin ehtii käyttää lasta hammaslääkärissä ja osallistua vasu-keskusteluun. Lisäksi on muistettava hankkia päiväkodin hiihtoretkeä varten uudet monot pieneksi jääneiden tilalle.

Eikä pidä unohtaa parisuhdettakaan tai pian tämä kaikki on vielä työläämpää.

Ratkaisu ei löydy ainoastaan yksittäisistä ihmisistä omissa kammioissaan selviytymässä, vaan kulttuurin muutoksesta, jossa on sijaa erilaisille elämäntavoille ja -rytmeille sekä ihmisten moninaisuudelle. Se löytyy kulttuurista jossa työpäivän ja -viikon pituuteen on mahdollista vaikuttaa realistisemmin itse omasta elämäntilanteestaan riippuen. Se löytyy kulttuurista, jossa talous ei ole itseisarvo, joka menee kaiken, ihmisten ja luonnon edelle, vaan jossa taloudella on välinearvo, jolla tuotetaan moninaista hyvinvointia.

 

Kirjoittaja on oululainen kolmen lapsen äiti, työelämävalmentaja ja tietokirjailija, joka tasapainoilee läsnäolon ja olottomuuden välimaastossa työssä, kotona ja niiden liepeille. 

Vastine Ivan Puopolon kirjoituksiin feminismistä

Tarkastelen kahta Ivan Puopolon kirjoittamaa kolumnia feminististen silmälasien takaa. Hän moittii niissä molemmissa feministejä epäjohdonmukaisuudesta, joskin sortuu kolumneissaan itse siihen. Avaan väitettäni tässä tekstissäni.

Tässä kirjoituksessa hän tuo esille, että sukupuolella on väliä ja että sukupuolten välillä on eroavaisuuksia. Hän kertoo, kuinka kotihoidontuki vaikuttaa naisten, ei niinkään miesten, työelämään ja uraan negatiivisesti.

Sitä hän ei kuitenkaan pohdi, miksi naiset käyttävät perhevapaista valtaosan? Se on feministisestä näkökulmasta kysymys, jota voi lähestyä monesta eri kulmasta: biologisesta, taloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja kulttuurisesta. Kulttuurisesta näkökulmasta käsin asiaan vaikuttaa sukupuoliroolit ja niiden mukanaan tuomat kulttuuriset odotukset. Naisiin liitetään ylipäätään vahvemmin vanhemmuus kuin miehiin. Kun naisesta tulee äiti, häntä katsotaan tämän jälkeen kulttuurisesti ja sosiaalisesti hyvin voimakkaasti äitiyden silmälasien läpi. On aivan normaalia, että naiselta, joka on äiti, kysytään hänen ollessaan ilman lapsia kodin ulkopuolella, että kuka hoitaa lapsia sillä aikaa, kun hän on poissa. Isät sen sijaan joutuvat vastaamaan huomattavasti harvemmin tällaisiin kysymyksiin liikkuessaan kodin ulkopuolella töiden tai vapaa-ajan merkeissä.

Samaisessa kolumnissaan hän kertoo, että tilastojen mukaan miehet ovat aivan selvästi yliedustettuina muun muassa asunnottomuudessa, pitkäaikaistyöttömyydessä, alkoholismissa, itsemurhissa, vankilatuomiossa ja likaisissa ja vaarallisissa töissä. Sen sijaan hän ei esitä näkemyksiä, mistä tämä voisi johtua? Feministisestä näkökulmasta käsin hyväksytty tapa ilmentää mieheyttä on varsin kapea eikä siihen oikein hyvin mahdu sellaiset asiat kuin heikkouksien näyttäminen, omien tunteiden käsittely, tunteiden osoittaminen (paitsi jääkiekossa tai humalassa) ja avun pyytäminen. Nämä opitaan jo lapsena. Haitallisista poikakoodeista voi lukea mm. täältä

Hän kirjoittaa kolumnissaan, että pojat pärjäävät tyttöjä huonommin lähes kaikissa aineissa yo-kirjoituksissa. Hän ei kuitenkaan tuo esille, että tähän vaikuttaa merkittävästi muun muassa se, kuinka poikien ja tyttöjen sukupuoliroolit ovat varsin erilaiset. Ei ole lainkaan tavatonta, että koulussa hyvin pärjäävää poikaa kiusataan siksi, että hän pärjää koulussa hyvin. Toisenlaisiakin esimerkkejä kuitenkin on kuten tästä 14-vuotiaan pojan kiusaamistarinasta käy ilmi.

Kolumnissa kerrotaan myös: ”Lisäksi miehiä koskee yleinen asevelvollisuus, joka on yksiselitteisesti sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Tästä herää ajatus, että on olemassa myös miehiä syrjiviä rakenteita, jotka varmaankin sitten ovat matriarkkaa – nehän syrjivät miehiä eivätkä naisia.” Kolumnissa ei kuitenkaan tuoda esille, että Suomessa asevelvollisuuden laajentamista koskemaan myös naisia, vastustavat julkisessa keskustelussa eniten miehet itse.

Jatkan kolumnin siteeramista: ”Kolmas ja ylivoimaisesti typerin osa patriarkaattia kuuluu näin: patriarkka selittää ja oikeuttaa miesten dominanssia sukupuolten välisillä perityillä eroilla. Tämä tarkoittaa, että kun Harreja on enemmän kuin Liisoja vaikkapa insinööreinä ja koodaajina, olisi patriarkaattia selittää sitä biologialla.” Toisessa kohdassa hän kirjoittaa: ”Biologia on täysin mahdollinen mekanismi selittämään sitä, miksi Harrit ovat insinöörejä ja Liisat sairaanhoitajia. Kyse ei näin ollen olisikaan siis siitä, että vanhemmat vinoutuneesti kasvattavat tyttäristään prinsessoja ja pojistaan palomiehiä, vaan valintoihin vaikuttaisivat kylmänviileästi Harrien ja Liisojen omat hormonit ja muu biologia.”

On tutkittu, että tytöt, joiden äidit toimivat naiselle epätyypillisessä ammatissa, valitsevat myös itse suuremmalla todennäköisyydellä sähköasentajan tai insinöörin opintopolun. Ympäristön antamalla mallilla on vaikutusta uravalintoihin. Keskustelin muutamia päiviä sitten feminismistä miehen kanssa, jota opinto-ohjaaja ja perhe olivat hellävaraisesti ohjanneet kohti insinöörin opintoja. Hän aloitti kiltisti opinnot, vaikka ei alaa kokenutkaan omakseen, eikä tämä tarina ole ainoa laatuaan vaan päinvastoin ikävän yleinen. Onnekseen hän päätyi siitä huolimatta kuitenkin työelämässä lopulta, ei valitsemalleen vaan haluamalleen tielle: journalistiksi.

Kolumnissa kerrotaan myös näin: ”Tiedetään erittäin hyvin, että miehet ja naiset eroavat keskimäärin monessa suhteessaMiehet esimerkiksi ovat selvästi kiinnostuneempia asioista ja naiset ihmisistä. Edelleen tiedetään, että tämä ilmiö näkyy jo 12 kuukauden ikäisillä lapsilla, ja että siihen vaikuttavat kohdunaikaiset hormonit, jotka tyttösikiöllä ovat erilaiset kuin poikasikiöllä.”

Patriarkaalisessa kulttuurissa ongelma ei ole naisten ja miesten biologiset eroavaisuudet vaan se, että naisten ja miesten biologisia eroavaisuuksia arvotetaan erilaisiksi, yleensä siten, että miehille synnynnäisesti ominaisemmat piirteet arvotetaan paremmiksi kuin naisille synnynnäisesti ominaisemmat piirteet.

Kolumni päättyy toteamukseen:

”Valitan, tämä kaikki on suoraviivaisille miesaivoilleni niin sekavaa ja epätieteellistä, etten mitenkään voi osallistua taisteluunne. Mutta hei, tsemppiä kaikille sinne rintamalle!”

Tällä loppulausahduksella Puopolo tuo esille hänen omat miesaivonsa. Tulkitsen, että kirjoittajalle on olemassa näin ollen myös naisaivot. Olen tästä näkemyksestä samoilla linjoilla, on olemassa ns. nais- ja miesaivot, ihan jo pelkästään siksi, että naisten ja miesten kokemukset maailmasta ovat erilaisia ja kokemukset muokkaavat aivojamme. Esimerkiksi tyttöjen maailmassa on yleistä, että heitä kohdellaan seksuaalisina objekteina jo hyvin varhain niin poikien kuin aikuisten miesten taholta. Naisten maailmassa on aivan tavallista, että heiltä kysytään työmatkalla tai rock-festivaaleilla, kuka hoitaa lapsia sillä aikaa, kun he ovat poissa kotoa tai jos lapsia ei ole, sitä saatetaan avoimesti paheksua.

Toisessa kolumnissaan Ivan Puopolo kirjoittaa: ”Silti patriarkaatin murtaminen ei tähtää mihinkään muuhun kuin siihen, että miesten enemmistö saadaan loppumaan. Sen kannalta on samantekevää, mitä Harrit ajattelevat tai tekevät. Ainoa olennainen asia on, että heidän lukumääränsä tippuu.”

Puopolo on tuonut aiemmin esille miesten ja naisten eroavaisuuksia. Hän ei kuitenkaan näe, että sukupuolten tasapuolisempi jakautuminen vallan huipulla johtaisi naisten maailman ja sen mukanaan tuomien kokemusten pääsemiseen voimakkaammin sinne, missä tehdään päätöksiä. Väite siitä, että patriarkaatin murtaminen tarkoittaisi ainoastaan miesten enemmistön loppumista ei ole kuitenkaan läheskään koko totuus, sillä kyse ei ole pelkästään sukupuolten määrästä vaan muun muassa siitä, miten molemmat sukupuolet naiseuteen, mieheyteen ja sukupuolten elämänpiiriin ja kokemuksiin liittyviä asioita määrittävät, huomioivat ja arvostavat.

On myös perusteltua pohtia, onko väkivalta ja myötätunto ihmisyyteen vai sukupuoleen liittyviä ominaisuuksia? Saako mies olla avoimesti myötätuntoinen ja voidaanko nainen nähdä väkivaltaan kykenevänä? Naiset saavat tutkitusti vakavista väkivaltarikoksista keskimäärin useita kuukausia lyhyempiä tuomioita kuin miehet https://yle.fi/uutiset/3-6222547

Sukupuolella on väliä.

 

 

 

 

Millaisia ekologisia valintoja perhearjessa voi tehdä helposti?

Kun elää ruuhkavuosia kolmen lapsen kanssa, arki on pyöritystä, jossa aika on kultaa ja helppous hopeaa. Ekologiset valinnat vaativat usein enemmän tai vähemmän vaivaa ja siksi ne jäävät herkästi idean tasolle, päätymättä koskaan osaksi käytännön elämää.

Säikähtäneenä kuluneen kesän helteistä ja tuoreesta uutisesta, jonka mukaan vahvimpana jääalueena pidetty Grönlannin jäätikkö on sulanut olen alkanut miettiä omia valintojani entistä enemmän ekologisuuden kannalta. En voi kovin paljon kehuskella valinnoillani ja elämäntavallani. Omakotitalolähiössä asuminen ei ole varsinaisesti mikään ekologisuuden esikuva enkä todellakaan ole näissä asioissa minkään laatuinen edelläkävijä. Ehkä voin kuitenkin antaa jotain ideoita jolle kulle vastaavankaltaisessa elämäntilanteessa olevalle ja samoja asioita pohtivalle.

 

grass-1642986_640

Meidän perheen ympäristötekoja:

Palasaippua – olemme alkaneet ostaa palasaippuaa muovipulloihin paketoitujen suihkusaippuoiden sijaan.

Kosmetiikka- ja pesuainepaketit – Deodoranttia ja muuta kosmetiikkaa on saatavilla mm. Ruohonjuuressa muovipakettien sijaan pahvikuoriin paketoituina. Olen ollut oikein tyytyväinen pahviin pakattuun deodoranttiputkilooni. Pesuaineita löytyy perusmarketistakin pahviin pakattuna.

Puiden istutus – istutimme viime kesänä kaksi puuta takapihalle

Vaatteiden kierrätys – ostamme lapsille niin paljon kuin mahdollista kierrätettyjä vaatteita ja urheiluvälineitä. Aina aika ei riitä kirpputorien seuraamiseen ja jonkin verran tulee uutenakin ostettua. Aikuisten vaatteita voisimme ostaa selvästi enemmän kirpputoreilta, jos vain olisi aikaa. Meiltä jääneitä vaatteita ja tavaroita myyn kirpputoreilla ja vien UFF:n sekä Kontin kierrätyslaatikoihin.

Nahkakengät – tästä moni älähtää, mutta olen pyrkinyt ostamaan itselleni tekonahkan sijasta aitoja nahkakenkiä. Ne ovat kestävämpiä. En sitten tiedä, ovatko ne ympäristöystävällisempiä kokonaisuutena tarkasteltuna. Huomioin kestävyyden muutoinkin vaatteissa ja vältän extrahalpoja vaatteita, jotka kestävät parin pesun verran.

Krääsä – Olemme vähentäneet krääsän ostoa. Lapset eivät saaneet viime vappuna mm. heliumilmapalloja. Se aiheutti hieman pahaa mieltä, mutta asiasta selvittiin.

Yksi auto – Luovuimme toisesta autosta 10 vuotta sitten. Pääsääntöisesti emme ole kaivanneet toista autoa, mutta joskus logistiikkaa joutuu hieman sumplimaan, ei kuitenkaan niin paljon, että olisi tarpeen hankkia toista autoa. Yllättävän hyvin pärjää yhdellä autolla, kun omistaa lisäksi polkupyörän ja asuu alueella, jossa kulkee busseja 1-3 kertaa tunnissa.

Kasvisruoka – parhaillaan rakennamme ruokavaliota enemmän kasvispainotteiseksi. Aikaisemminkin olemme syöneet arkiruokana mm. riisipuuroa, porkkana- ja pinaattilettuja, salaattia ja pinaattikeittoa.

Kangaskassi – opettelun alla on kangaskassin mukaanotto kauppareissuille. Liian usein tarvitsee vielä ostaa muovipussi, kun kangaskassi on päässyt unohtumaan kotiin.

Komposti – parhaillaan perheessämme on työn alla kompostin hankinta

En laita pahitteeksi, vaikka saisin lisää perhearkeen sopivia vinkkejä, kuinka lisätä ekologisuutta ja vähentää perheen hiilijalanjälkeä.

 

 

Monologi

Monologi, Oulun taiteiden yö 16.8.2018, Voimala 1889, Taru Hallikainen ja Eeva Maria al-Khazaali

Aloitimme prosessin viime talvena. Emme tunteneet toisiamme aikaisemmin. Tapasimme noin kerran kuukaudessa kahvilassa ja keskustelimme mm. vallasta, feminismistä, elokuvista, sanojen merkityksistä, ihmisen elämänkaaresta. Kirjoitustyön teimme molemmat omilla tahoillamme täysin vapaasti ja rajattomasti. Yhteiseksi teemaksi täsmentyi löytäminen. Performanssia harjoittelimme yhdessä kolmena päivänä ennen esitystä. Taiteiden yössä meillä oli yksi kokonaisuus ja kaksi monologia, jossa lausuimme molemmat vuorotellen omia tekstejämme.

Kuvan alla on minun osuuteni monologista jonkin verran lyhennettynä versiona.

cof

MONOLOGI

Olen keski-ikäinen, korkeastikoulutettu, diplomi-insinöörin puoliso ja kolmen lapsen äiti. Ajan seitsenpaikkaisella Ford X-maxilla kello kahdeksaksi töihin.

Käyn keskusteluja ihmisyydestä, maailmankaikkeudesta, kaiken kattavasta energiasta, metaforista ja symboleista. Ohjeistan laittamaan ulkovaatteet naulakkoon ja syömään keittiön pöydän äärellä. Opetan sitomaan kengännauhat ja pyyhin kolme kertaa kaakaot pois suupielistä.

Rakastan kauneutta, estetiikkaa ja mystiikkaa– pinnan alla piileviä virtoja. Laitan Facebookiin kuvia keskiluokkaista elämää viettävän perheenäidin mielenmaisemasta. Sellaisia mistä toiset samanlaiset tykkäävät.

Tilanne on tämä – Nimenomaan vai onneksi ­– että on. Olen valtavirtaa suuressa massassa – siinä, jolla ja jossa valta on, sekä kädet, jotka tätä kehtoa keinuttavat.

Käytän kieltä, jossa elää valta, retoriikassa, semantiikassa, taidossa muotoilla, mieluiten palvelumuotoilla. Kielellä pääsee kulttuurin tavoille. Eikä se silti ole kaikille sama, silloinkaan kun on. Toisille enemmän kuin toisille, hapuilevaa etsimistä ja löytämistä, sanojen, kenkien, uimahousujen, legojen, valomiekkojen, mustikoiden, puolukoiden, kipukohtien, katseiden, haaveiden –etsimistä ja löytämistä.

Löysin vanhan päiväkirjan:

”Kävin tänään työni puolesta Harjavallan teollisuusalueella. Näin siellä tulikuumia pisaroita virtaamassa liukuhihnamaisen elämän meressä.

Se on 300 hehtaarin kokoinen suljettu alue, jossa on muun muassa rikkidioksidia tynnyreittäin. Siellä valmistetaan alumiinisulfaattia, happea ja kuparia. Pääsin näkemään, kuinka tulikuumaa kuparinestettä kuljetetaan 100 tonnia painavalla erikoisautolla. Kaikilla muilla autoilla on väistämisvelvollisuus siihen nähden. Kuparineste viedään aukealle, jossa on vieri vieressä samanlaisia kuumaa nestettä sisältäviä vateja. Niiden jokaisen yläpuolella on vesihana, josta valuu hiljaisella voimakkuudella vettä. Jos vesi valuisi lujempaa, tapahtuisi räjähdys. Vesi ei edes ehdi koskea kuparinesteen pintaa, kun se jo haihtuu kuumuuden voimasta. Oli hienoa päästä seuraamaan kuparin valmistamisen prosessia.

Pisaroita jotka jäivät elämään.”

Tuoreemmassa päiväkirjamerkinnässä kävin laskettelemassa Vuokatissa. Söin jauhelihakeittoa lounaaksi. Join myös minttukaakaon. Se kuuluu asiaan.

Olla tavanomainen. Vaikutelma siitä on tärkeää. Kun on tavanomainen, sitä voi rikkoa sopivasti, ei liikaa. Ihan niin kuin äiti voi olla epätyypillinen äiti, kunhan täyttää riittävästi tavanomaisen äidin kriteerit.

Tunnen itseni hieman hauraaksi tämän keskellä. Olen ja en ole. En ole, olen, tai en. Tasapainoilua suuressa virrassa omasta ytimestä käsin. Että on uskollinen laumalleen sekä itselleen.

Tekee mieli sanoa:

Jumala,

Tuntuu kuin katselisit maailmaa

Kaksiteholasien takaa

Meille olet antanut usvaiset sukelluslasit

Ettei valo häikäise liikaa.

Mutta minulla on uudet silmälasit. Ostin Optiholmista. Näen nyt paremmin. Kirjaimet suoristuvat ja terävöityvät. Tunnen energian kulkevan kirjaimista kieleen, sanoihin, jotka virtaavat ihmiseltä toiselle, liikuttaen sieluja, sitä jotakin meissä, joka kannattelee silloinkin, kun emme itse sitä ymmärrä tehdä – kun kuljemme väärään suuntaan, linkuttaen, umpihangessa tai kiitotiellä. Umpihangessa on parempi, siellä ei pääse yhtä pitkälle, jos valitsee väärin. Kiitoradalla ehtii ampaista itsensä kuuhun ennen kuin tajuaa tehneensä virheen. Paluumatka on silloin hemmetin pitkä. Umpihangessa sen sijaan voi tarpoa omia jälkiään pitkin takaisin, se on paljon helpompaa.

Minun on hyvä olla. Olen oppinut jotain, enkä edes tiedä mitä. On kadonnut jotain, joka oli hyvän esteenä, niin kuin puu keskellä tietä joka esti matkanteon, etenemisen.

Minulla on ollut sellainen taakka, verenperintönä, että olen ollut vahva. Itkenyt hiljaa hihaan ja hihan alle, sieltä sydämeen, tuhkannut puolet,

itsestäni,

Olen hyppinyt, vaikka en ole tiennyt miksi ja kenen tahtiin. Useimmiten jotenkin väärällä tavalla, väärään aikaan, muutoin väärällään.

Joskus olen hyppinyt niin paljon, että väsymyksen kourissa ilokin on ollut taakka ja päivänkakkaran valkoinen valo liian häikäisevä.

Kun sinnittelee saattaa pysyä kasassa, vaikka kasassa pysyminen tarkoittaa kaiken jatkumista ennallaan. On helpompaa mennä rikki vähintään sen verran, että joutuu arpeutumaan. Mieluiten luomaan uuden nahkan, luuta myöten, että voi löytää itseään syvyyksistä käsin – onnensa, ilonsa, rauhansa, ihan oman eikä opettajansa. Kun nuotit on poistettu viivastolta ja sävel lakannut soimasta, tyhjyys saapuu, rakentaa uusia nuotteja, oikeassa tahdissa, oikeaan aikaan, omaa säveltäni, kuitenkin yhdessä.

Mitä enemmän menee rikki, sitä enemmän on mahdollista löytää. Ja vaikka ehjäksi ei tule enää koskaan, sitä ei edes kaipaa.

Kiitos kysymästä, jos saan valita, otan tämän rikkinäisen elämän. Siinä minun on hyvä olla.

Palataan alkuun. Menneisyyteen. Kun aloitin koulun, ensimmäisen luokkani opettaja oli nimeltään Rauha. Sukunimi Jäppinen.

Rauha Jäppinen.

Hänen hiuksensa olivat lyhyet ja kiharat, sellaisen lyhyenlännän pyöreän naisen kiharapehko. Rauha soitti pianoa. Siinä ne olivatkin, tärkeimmät muistoni koulun aloituksesta.

Olen nyt yli neljäkymmentävuotias ja ehtinyt kulkea läpi oman lapseni ensimmäisen kouluvuoden. Toukokuun viimeiseen viikkoon asti selvisimme puhtain paperein, minä sekä hän. Kunnes tuli viesti. Hän oli käyttäytynyt iltapäiväkerhossa huonosti, sanonut aikuisia laiskoiksi. Tehtäväni oli nuhdella häntä – peitetyn hymyni takaa. Hän katsoi minua syvälle silmiin aavistuksen kysyvästi. Olimme mukana näytelmässä – kukin omasta roolistamme käsin. Annan meille roolisuorituksista arvosanaksi kiitettävän. Selvisimme sittenkin puhtain paperein ensimmäisestä kouluvuodesta, kaikista sen rooleista ja harjoituksista, kuin myös ohjaustyöstä. Vastalahjaksi saimme mielenrauhaa; iloa ja keveyttä. Vaikka eihän mielenrauhaa voi lahjaksi saada. Vai voiko?

Mielenrauha.

En tiedä, mitä se tarkoittaa – muille.

Minulle se merkitsee olemassaolon harmoniaa, kun kaikki on hyvin, riippumatta siitä miten päin honkia asiat ovat tai eivät ole, sellaista pyhyyden läsnäolon kokemista päivittäisen elämän tekemisessä ja olemisessa: tässä ja nyt. Olemisen hyväksymistä sellaisena kuin se on, kuin myös räkäisiä neniä, kirkkaita silmiä, tuskaisia aamuherätyksiä, naurun kiljahduksia – rohkeutta olla omassa elämässä ilman haaveita ja haaveilla suuria. Kasvaa äidiksi lastensa jalanjäljissä. Heidän jotka taivuttavat minusta joustavan, opettavat mitä on rakastaa silloinkin, kun vihaa.

Esitän toiveita elämälle. Kun ne saapuvat postipaketissa, olen jo toisaalla haluamassa muuta, sillä toivomukset saapuvat myöhäisellä lennolla avaruuden toiselta laidalta, jostain linnunradan reunamilta. Mutta ne tulevat – tiedän sen. Lahjoitan lapsilleni tämän perimätiedon: Toivomus on uskon helmivati. Niillä on tapana sanoa, että ei haaveilla elä, että tulee nälkä, lukeudun hetkittäin niihin. Jalkojen on kosketettava maata, joko paljain jaloin, sukkasillaan, tennareissa, ei väliä, kunhan koskettaa. Kosketus on ihmisen hyvinvoinnille tärkeää. Suomalaiset koskettavat vähän, mutta paljon maata. Ilman uskoa nälkä kuitenkin vain kasvaa eikä täyttymys tule koskaan, vaikka söisi kokonaisia luomupuutarhoja tai miljoonia.

Joskus luulin, että on helpompaa kastella kaverin kukkia kuin kasvattaa omia. Vaatii aikaa totutella puutarhurin rooliin. Siihen, että kaikki hyvä kasvaa ja iloaan voi sietää.

@copyright Taru Hallikainen

Minäkö mukava?

Muistan, kun palasin työelämään usean vuoden kotiäitiyden jälkeen. Huomioni kiinnittyi työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa runsaasti viljeltyyn sanaan ”mukava”. Ihmisiä analysoitiin sen pohjalta, olivatko he mukavia vai eivät. Ymmärsin viimeistään tuolloin, kuinka tärkeää onkaan olla mukava (enkä sitä siitä huolimatta läheskään aina ole). Mitä mukava sitten tarkoittaa? Eri kulttuureissa se tarkoittaa hieman erilaista käyttäymistä, mutta ohessa pieni kokoama, mitä se muun muassa tarkoittaa suomalaisessa kulttuurissa:

1.Samaa mieltä olemista ja jos ei olekaan samaa mieltä niin siitä ei ainakaan saa kertoa ääneen. Vanha viisaus ”asiat riitelevät eivät ihmiset” ei nimittäin päde kovinkaan hyvin kulttuurissamme. Ihmiset identifioidaan usein heidän mielipiteidensä perusteella yleensä siten, että kanssani saman mielipiteen omaavat henkilöt ovat mukavia ja kaikki muut enemmän tai vähemmän ilkeitä ja inhottavia. (Huom! Omat mielipiteeni tuppaavat vaihtumaan, kun saan lisää tietoa ja näkökulmia asioista, joskus ne saattavat vaihtua viikoittain, joskus vähän harvemmin ja tämä saattaa olla hämmentävää.)

2. Toinen mukavuuden kriteeri on, että ei kerro ääneen eikä ainakaan suoraan, jos joku asia vituttaa. Kissoja ei nosteta pöydille ja virtahepojen annetaan olla olohuoneissa tai muutoin ei ole yhtään mukavaa. Esimerkiksi jos vaikka toiset kohtelevat passiivis-aggressiivisesti (mikä on ihan sallittua) , mukava ihminen ei kerro, että se ottaa häntä päähän. Jos vaikka päättäisikin mainita asiasta, mikä ei kyllä ole missään olosuhteissa yhtään mukavaa niin missään tapauksessa asiasta ei saa sanoa ärtyneesti vaan oma havainto on tuotava esille nöyrän epäilevästi ja epävarmasti ilman minkäänlaisia suuria tunteita.

3. Ylipäätään suomalaisessa kulttuurissa mukavan ihmisen elämän repertuaariin eivät kuulu suuret tunteet paitsi jos on diagnisoitu adhd ja sekin on hieman kyseenalaista (adhd ylipäätään on kyseenalainen, vähän höpöhöpöä koko juttu).

4. Erityisen mukava on kiltti ihminen, joka tekee toisten puolesta enemmän kuin jaksaisikaan. Se kuitenkin kannattaa, sillä hän saa sosiaalisen hyväksynnän ja mukavan ihmisen maineen siitä huolimatta, että hän selän takana toisaalla puhuisi paskaa suut ja silmät täyteen ja haukkuisi kaikki muut laiskoiksi ja itsekkään omahyväisiksi.

5. Mukava ihminen ei ajattele kovin syvällisesti tai ei ainakaan kerro siitä muille, sillä syvällinen ajattelu on useimmiten aika raskasta eikä ollenkaan mukavaa.

5. Mukava ihminen hymyilee ja on hyvällä tuulella, mutta ei hymyile kuitenkaan liikaa eikä ole liian hyvällä tuulella, sillä sellainen alkaa aika pian ärsyttää, etenkin jos itsellä on menossa sadas huono päivä putkeen.

 

Mukavaa päivänjatkoa sinulle blogini lukija! 🙂

Kuinka kasvaa isommaksi?

Ihminen on koko ajan vaarassa olla tai muuttua pikkusieluiseksi narisijaksi, ainakin näillä ulottuvuuksilla. Mitä pienempi ja turvallisempi oma piiri on, sitä enemmän elämästä on mahdollista löytää nillityksen aiheita. Kaikenkarvaisista turhanpäiväisistä ja huonosti hoidetuista asioista nillittäessä suhteellisuudentaju tuppaa katoamaan. Kylkiäisenä saman kohtalon kokee myös arvostus itseä ja toisia kohtaan. Tällainen henkinen ilmasto on herkkua paitsi kateudelle myös itsestäänselvyyksille – puhdas vesi, viemärijärjestelmä, peruskoulu – kukapa niitä arvostaisi näillä leveleillä –ne vain ovat – niin kuin itsestäänselvyyksillä on tapana vain olla. Kun jostakin asiasta tulee itsestäänselvyys, se kadottaa arvonsa.

pexels-photo-325702Vaikka kiitollisuus onkin aavistuksen verran loppuun kulutettu sana, eikä kaikesta jaksa olla kiitollinen, ainakaan silloin kun väsyttää ja elämä tarjoilee litsareita, on kiitollisuus kuitenkin kaiken  kunnioituksen ja sen sisältämän viisauden arvoista. Se pitää itsestäänselvyydet loitolla. Kiitollisuus antaa ihmisille ja asioille niille kuuluvan arvon ja ylläpitää suhteellisuudentajua.

Kiitollisuus kasvattaa meistä isompia.