Minäkö mukava?

Muistan, kun palasin työelämään usean vuoden kotiäitiyden jälkeen. Huomioni kiinnittyi työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa runsaasti viljeltyyn sanaan ”mukava”. Ihmisiä analysoitiin sen pohjalta, olivatko he mukavia vai eivät. Ymmärsin viimeistään tuolloin, kuinka tärkeää onkaan olla mukava (enkä sitä siitä huolimatta läheskään aina ole). Mitä mukava sitten tarkoittaa? Eri kulttuureissa se tarkoittaa hieman erilaista käyttäymistä, mutta ohessa pieni kokoama, mitä se muun muassa tarkoittaa suomalaisessa kulttuurissa:

1.Samaa mieltä olemista ja jos ei olekaan samaa mieltä niin siitä ei ainakaan saa kertoa ääneen. Vanha viisaus ”asiat riitelevät eivät ihmiset” ei nimittäin päde kovinkaan hyvin kulttuurissamme. Ihmiset identifioidaan usein heidän mielipiteidensä perusteella yleensä siten, että kanssani saman mielipiteen omaavat henkilöt ovat mukavia ja kaikki muut enemmän tai vähemmän ilkeitä ja inhottavia. (Huom! Omat mielipiteeni tuppaavat vaihtumaan, kun saan lisää tietoa ja näkökulmia asioista, joskus ne saattavat vaihtua viikoittain, joskus vähän harvemmin ja tämä saattaa olla hämmentävää.)

2. Toinen mukavuuden kriteeri on, että ei kerro ääneen eikä ainakaan suoraan, jos joku asia vituttaa. Kissoja ei nosteta pöydille ja virtahepojen annetaan olla olohuoneissa tai muutoin ei ole yhtään mukavaa. Esimerkiksi jos vaikka toiset kohtelevat passiivis-aggressiivisesti (mikä on ihan sallittua) , mukava ihminen ei kerro, että se ottaa häntä päähän. Jos vaikka päättäisikin mainita asiasta, mikä ei kyllä ole missään olosuhteissa yhtään mukavaa niin missään tapauksessa asiasta ei saa sanoa ärtyneesti vaan oma havainto on tuotava esille nöyrän epäilevästi ja epävarmasti ilman minkäänlaisia suuria tunteita.

3. Ylipäätään suomalaisessa kulttuurissa mukavan ihmisen elämän repertuaariin eivät kuulu suuret tunteet paitsi jos on diagnisoitu adhd ja sekin on hieman kyseenalaista (adhd ylipäätään on kyseenalainen, vähän höpöhöpöä koko juttu).

4. Erityisen mukava on kiltti ihminen, joka tekee toisten puolesta enemmän kuin jaksaisikaan. Se kuitenkin kannattaa, sillä hän saa sosiaalisen hyväksynnän ja mukavan ihmisen maineen siitä huolimatta, että hän selän takana toisaalla puhuisi paskaa suut ja silmät täyteen ja haukkuisi kaikki muut laiskoiksi ja itsekkään omahyväisiksi.

5. Mukava ihminen ei ajattele kovin syvällisesti tai ei ainakaan kerro siitä muille, sillä syvällinen ajattelu on useimmiten aika raskasta eikä ollenkaan mukavaa.

5. Mukava ihminen hymyilee ja on hyvällä tuulella, mutta ei hymyile kuitenkaan liikaa eikä ole liian hyvällä tuulella, sillä sellainen alkaa aika pian ärsyttää, etenkin jos itsellä on menossa sadas huono päivä putkeen.

 

Mukavaa päivänjatkoa sinulle blogini lukija! 🙂

Kuinka kasvaa isommaksi?

Ihminen on koko ajan vaarassa olla tai muuttua pikkusieluiseksi narisijaksi, ainakin näillä ulottuvuuksilla. Mitä pienempi ja turvallisempi oma piiri on, sitä enemmän elämästä on mahdollista löytää nillityksen aiheita. Kaikenkarvaisista turhanpäiväisistä ja huonosti hoidetuista asioista nillittäessä suhteellisuudentaju tuppaa katoamaan. Kylkiäisenä saman kohtalon kokee myös arvostus itseä ja toisia kohtaan. Tällainen henkinen ilmasto on herkkua paitsi kateudelle myös itsestäänselvyyksille – puhdas vesi, viemärijärjestelmä, peruskoulu – kukapa niitä arvostaisi näillä leveleillä –ne vain ovat – niin kuin itsestäänselvyyksillä on tapana vain olla. Kun jostakin asiasta tulee itsestäänselvyys, se kadottaa arvonsa.

pexels-photo-325702Vaikka kiitollisuus onkin aavistuksen verran loppuun kulutettu sana, eikä kaikesta jaksa olla kiitollinen, ainakaan silloin kun väsyttää ja elämä tarjoilee litsareita, on kiitollisuus kuitenkin kaiken  kunnioituksen ja sen sisältämän viisauden arvoista. Se pitää itsestäänselvyydet loitolla. Kiitollisuus antaa ihmisille ja asioille niille kuuluvan arvon ja ylläpitää suhteellisuudentajua.

Kiitollisuus kasvattaa meistä isompia.

 

 

 

Häpeäänsä ei pääse pakoon

Olen viime aikoina pohtinut monia asioita, jotka hävettävät minua. Itse tekemiäni asioita. Teoistani tai puheistani voi olla aikaa jo vuosia, ja ihan viime vuonnakin tuli tehtyä ja sanottua monta asiaa, jotka nyt hävettää.

Tämän lisäksi olen hävennyt tyhjän pään –syndroomaa (itse keksimäni diagnoosi). Minulla ei ole enää oikein mitään fiksua sanottavaa. Pää on tyhjä enkä jaksa miettiä yhteiskunnan epäkohtia tai universumin olemusta. Tunnen oloni tyhmäksi. Luenkin aivan liian vähän, jotta voisin oppia ja luoda jotain uutta.

Tänä aamuna avatessani puhelimen ja katsoessani sosiaalisen median kuulumisia, huomasin että Jari Sarasvuo oli puhunut #aamulenkki valmennuksessaan häpeästä. Hän oli puhunut myös minusta.

Koska tarvitsen unta noin yhdeksän tuntia yössä ollakseni elävien kirjoissa, ja edes vähän terävänä, en herää klo 4 lenkkeilemään ja kuuntelemaan Jari Sarasvuota. Kun herään, lähden töihin ja töissä en pysty kuuntelemaan podcasteja enkä juuri muutakaan, sillä huomioni ja läsnäoloni ovat asiakkaita varten. Jarin aamulenkkisessiot ovat todellakin aamulenkkejä, sillä ne ovat kuunneltavissa kello neljästä alkaen ja pyyhkiytyvät pois kello 12 eikä niitä pääse enää sen jälkeen kuuntelemaan.

Missasin ikuisiksi ajoiksi lähetyksen, jonka kuulivat tuhannet ihmiset ja josta sain monilta palautetta. Vaikka olen otettu hänen minulle antamastaan huomiosta, minua myös vähän harmittaa ja hävettää. Olisihan minun pitänyt olla kuulolla aamulenkin suhteen, vaikka minulle ei sellaista velvoitetta mihinkään ole kirjattukaan.

Häpeäänsä ei näköjään pääse pakoon – häpeän aihe, muoto ja voimakkuus vain vaihtelevat.

(Tämän kirjoituksen motivaattorina toimii paitsi häpeä, myös ilo saamastani kannustuksesta ja huomiosta jota sitäkin voi hävetä.)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Narsismia vai perheen elättämistä?

Heti kättelyssä määrittelen otsikossa esiintyvän ”narsismi”-sanan samanlaiseksi kuin se yleisessä kielenkäytössä ymmärretään: ihmiseksi joka on kylmä ja taitava manipuloija ja ajattelee kohtuuttoman paljon itseään toisten kustannuksella ja toisista välittämättä.

Täsmällisemmin määriteltynä on olemassa monenlaista narsismia, tervettä sekä epätervettä, mutta en puutu siihen nyt tämän enempää. Sen sijaan kirjoitan itsensä työllistäjistä.

Itsensä työllistäminen pienyrittäjänä, kevytyrittäjänä tai freelancerina on yksi työn tekemisen tapa. Jotta itsensä työllistäminen on mahdollista, muiden ihmisten on tiedettävä, että on olemassa ihminen, joka osaa ja tekee näitä tai noita asioita. Se vaatii markkinointia, verkostoitumista ja yhteydenottoja tahoihin, joiden itsensä työllistäjä ajattelee olevan potentiaalisia toimeksiantajia ja asiakkaita. Sosiaalinen media on oiva ja edullinen tapa kertoa itsestään ja työstään. Yksi ilmenemismuoto tälle näkyvyydelle ja markkinoinnille on henkilöbrändäys. Henkilöbrändäystä on helppo vastustaa, ainakin jos oman perheen leipä ei ole millään muotoa sidoksissa siitä. Henkilöbrändäystä tekevä ihminen voi myös saada herkästi narsismin leiman otsaansa sen sijaan, että häntä kiiteltäisiin taitavaksi oman työnsä markkinoijaksi.

koiraOlen itse markkinoinut kuluneen vuoden aikana omaa työtäni eri kanavissa, sosiaalisessa mediassa, nettisivuilla, blogeissa, perinteisessä mediassa, verkostoitumistilaisuuksissa, puhelimitse, sähköpostitse. Olen suunnattoman iloinen ja kiitollinen, että tekemäni työ on saanut näkyvyyttä ja poikinut samalla lisää työtä ja näkyvyyttä.

Joku voisi ajatella, että tämänkaltainen tekeminen on ihanaa ja imartelevaa näkyvyyden valokeilassa patsastelua, toki se on rehellisyyden nimissä joskus sitäkin. Minä myös todella nautin siitä, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Vielä enemmän se on kuitenkin tietoisuutta, että on katseen ja tarkastelun kohteena, hyvässä sekä pahassa – juoruilujen, piikittelyjen, kannustusten ja ihmettelyjen kohde. Silloinkin kun haluaisi vain hautautua oman peiton alle, tai vaikka piiloutua koko sängyn alle, on tehtävä itseään näkyväksi ja altistettava kaikenkarvaiselle arvostelulle, jos haluaa saada perheelleen leipää pöytään vielä joulunakin. Vaikka kaikki tämä on antoisaa, on se myös kuluttavaa ja raskasta.

VAPAUTTA ON PIILOUTUA

Nyt kun itse olen tällä hetkellä pääsääntöisesti päivätyössä, jonne voin aamulla mennä ja illalla palata ilman, että minun tarvitsee kuuluttaa olemassaolostani koko maailmalle, rohkenin kirjoittaa tällaisen puolustuspuheen itsensä työllistäjille ja oman työnsä markkinoijille.

Kenties minäkin palaan vielä itsensä työllistäjäksi, todennäköisesti tulen kaipaamaankin sitä, mutta nyt nautin, että voin tehdä työtäni ihmisten katseilta piilossa. Etten saisi liian suuria vieroitusoireita muuttuneesta tilanteesta, teen edelleen silloin tällöin iltaisin ja viikonloppuisin työtä, josta tulen todennäköisesti kertomaan jatkossakin vähintään sosiaalisessa mediassa.

 

grass-1642986_640

Hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita

Olen törmännyt viime aikoina hämmentävän usein lausahdukseen: ”hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita”. Ikään kuin ihmisen hyvyys toimisi karkotteena ikäviä asioita ja kärsimystä kohtaan ja mahdollistaisi onnistumisia ja iloisia sattumia.

Tehdään heti selväksi, että ajatus on harvinaisen typerä ­– ja saman tien perun hieman sanojani. Enhän tiedä tarkkaan mitä kukakin tarkoittaa sillä. Tarkoitetaanko sillä pohjimmiltaan, että kaikille ihmisille tapahtuu kaikenlaisia asioita, mutta hyvät ihmiset osaavat suhtautua elämän tuomiin vastoinkäymisiin jotenkin paremmin? Että vastoinkäymiset ovat mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja löytää elämästä aikaisempaa enemmän hyvää? Vai tarkoitetaanko sillä, että pieni lapsi, joka sairastuu syöpään ei ole ollut kylliksi hyvä? On kiukutellut liikaa eikä ole syönyt kiltisti lautasta tyhjäksi? Entä ne käsittämättömät määrät ihmisiä, jotka ovat joutuneet aikoinaan myös Suomessa ja tänä päivänä eri puolilla maailmaan sodan uhreiksi poliittisina pelinappuloina, ovatko he kaikki läpeensä pahoja? Ovatko tippuvat lentokoneet täynnään pahuutta, tai ehkä vielä pahempia ovatkin ne suremaan jäävät omaiset?

Ihmisessä on sellainen valuvika, että kärsimys ja vastustus on meille iso mahdollisuus kasvaa entistä paremmaksi versioksi itsestämme, jos uskallusta riittää. Moni suurta kärsimystä kohdannut ihminen on oivaltanut, mikä elämässä on olennaista ja mikä ei, ja se helpottaa kummasti paitsi omaa myös ympäristön elämää.

Olin kuuntelemassa taannoin filosofi Lauri Järvilehdon puhetta. Hän toi esille, että liian pitkä nousujohteisuus on riski ihmisille ja yrityksille. Silloin kehitys uhkaa pysähtyä ja vaarana on, että alkaa lillua omassa erinomaisuudessa, on yli-kiinnostunut omasta navasta ja aivan liian vähän kiinnostunut muusta maailmasta. Väitän, että tämä voi tapahtua myös kollektiivisesti kokonaiselle kansakunnalle.

Hyvä elämä ei ole pelkkää ylöspäin kaartamista, vaan sisältää koko elämän kirjon ylös, alas ja sivulle. Ilo ja suru istuvat samalla oksalla, kärsimys on luonnollinen osa ihmisen elämää. Hyville ihmisille tapahtuu hyviä ja huonoja asioita – siis kaikille meille.

Mielen apua – vastine Maaret Kalliolle

Kun mieli järkkyy, elämä yllättää tai turvallisuuden tunne pettää, apua on saatavilla alan ammattilaisilta. Vakavimmissa ja vaikeimmissa mielen sairauksissa parhaimpia asiantuntijoita ovat pitkälle koulutetut ammattilaiset. Valviran valvonnassa toimivia ammattilaisia ovat psykoterapeutit, psykologit ja psykiatrit. Heistä tosin on pulaa Suomessa, mikä ei varsinaisesti ole ihme, sillä esimerkiksi psykoterapeutin koulutus maksaa yhden uuden henkilöauton verran eli melko paljon, vaikka ihan uuden mersun hintaa ei tarvitsekaan ammattilaiseksi pääsemiksi pulittaa. Rahan lisäksi psykoterapeutin koulutuksen läpikäymiseen on olemassa myös muita pääsyvaatimuksia ja kriteereitä.

Edellä mainittujen Valviran hyväksymien ammattilaisten lisäksi mielen hyvinvoinnin parissa toimii muun muassa psykiatrisia sairaanhoitajia ja eri terapiasuuntausten lyhytterapeutteja (joiden koulutus kestää yleensä kahdesta kolmeen vuotta). Heidän kaikkien koulutus pohjautuu tutkittuun tietoon terveydenhoidon ammattilaisten opastuksessa ja ohjauksessa.

Näiden lisäksi kevyempiin mielen murheisiin ja stressitiloihin voi kokeilla halutessaan niin sanottuja vaihtoehtoishoitoja kuten reikihoitoa, aromaterapiaa tai rosenterapiaa joiden äärellä kokija voi pysähtyä ja rentoutua sen enempää järkeilemättä ongelmien, murheiden ja tunteiden analytiikkaa.

Koska Suomessa on pulaa psykoterapeuteista, on lievempiin ja kevyempiin mielen mullistuksiin ja mietteisiin tervetullutta saada apua myös kevyemmän koulutuksen ammattilaisilta. Oleellisinta lienee, että kussakin tilanteessa toisilleen sopivat autettavat ja auttajat löytävät toisensa. Aina ikävä kyllä niin ei käy, joko siksi, että apua ei saa lainkaan tai siksi, että apu on vääränlaista.

Kunnioitus on keskeinen osa auttamistyötä. Sen toivoisi ulottuvan myös eri ammattiryhmien välille. Olen pohjakoulutukseltani filosofian maisteri puheviestinnän oppiaineesta. Ajattelin ennen kognitiivisen lyhytterapeutin koulutukseen hakeutumistani, että puheviestijät ovat ainoita oikeita vuorovaikutuksen ammattilaisia. Nyt tiedän, että vuorovaikutuksen ammattilaisia on monenlaisia, vaikka kaikki eivät toimikaan vuorovaikutuksen tutkijoina ja tee tiedettä vuorovaikutuksen kysymysten äärellä.

Tämän kirjoituksen innoittajana toimi Maaret Kallion blogi.

Armollisuuteen liittyvien myyttien purkamista – armollisuus ei tarkoita vastuuvapautusta

  1. Armollisuus ei tarkoita olemattomia tai matalia tavoitteita

Itseensä ja toisiin armollisesti suhtautuva tavoittelee suuria ja pieniä asioita yhtä lailla kuin armottomatkin. Hänen tavoitteensa ovat ainoastaan punnitumpia. Hän tietää mikä on hänelle tärkeää ja merkityksellistä. Hän voi asettaa hyvinkin korkeita tavoitteita pyrkiessään niitä kohti. Sen sijaan hän ei tavoittele asioita, jotka sotivat hänen omia arvojaan vastaan ­– ei edes silloin, vaikka muiden mielestä niin pitäisi tehdä ollakseen tärkeä ja pätevä.

Itseensä armollisesti suhtautuva tietää omat rajansa mahdollisista suurista tavoitteista huolimatta.

2. Armollisuus ei tarkoita, että millään ei ole mitään väliä

Armollisuuteen liittyy läheisesti vastuun ja kohtuuden käsitteet. Sen sijaan siihen ei kuulu, että ollaan ja eletään kaiken aikaa kuin ellun kanat eikä välitetä mistään mitään. Sehän ei ole pitkässä juoksussa millään muotoa armollista vaan kääntyy melko nopeastikin armottomuudeksi ja vastuuttomuudeksi.

3. Itsemyötätunto on itsensä korostamista ja kamalaa itserakkautta

Se on tervettä itsensä rakastamista. Kun rakastaa ja pitää huolta itsestään, jaksaa rakastaa ja pitää huolta myös toisista. Lopen uupunut ja raihnainen ei ole kovin suureksi avuksi ympäristölleen, vaikka ympärillä olisi kuinka rakkaita ja tärkeitä ihmisiä.

 

Kun ihminen suhtautuu itseensä myötätuntoisesti, hän ei pelkää kohdata omaa epätäydellisyyttään. Hän on rohkeampi hyppäämään uuteen eikä hänelle ole epäonnistuminenkaan maailmanloppu, ainakaan kovin kauan. Myötätunnon voimalla hän nostaa päänsä ylös ja kipuaa itseään ja toisia rakastaen ylös kuopasta kohti uusia haasteita.

 

 

Armosta on moneksi

Minkäänlaista kysymysrunkoa ei ollut olemassa, sillä en olisi tiennyt mitä kysyä. Siksi haastattelut alkoivat näin: Mitä sinulle tulee mieleen sanasta armo ja mitä se merkitsee elämässäsi? Tämän jälkeen ihmiset alkoivat kertoa ja nauhuri sai pyöriä kuta kuinkin tunnista kolmeen tuntiin.

Se miten ihmiset kokivat armon oli moniulotteista. Armosta paljastui valtavasti erilaisia puolia, kulmia ja kaaria. Kaikessa erilaisuudessaan eri näkökulmissa on silti jotain samaa.

”Armoa on, että ihminen voi muuttua”, lausuu Timo Purjo. Kasvu ja muutos ovat kantavia teemoja ja näkökulmia monissa armon poluissa.

Useassa polussa kasvuun liittyy myös vanhemmuus. Itselleni se on ollut kolmen pienen lapsen äitinä varsin iholla oleva asia jatkuvan riittämättömyyden kokemuksen kanssa – kolme lasta ja yksi syli. Onneksi meidän perheessä isän syli on runsain mitoin avoinna lapsille. En pienimmässä mielessänikään ajatellut vielä hetki sitten, että näkökulma jolla tulen kirjan kanssa julkisuuteen, tulisi olemaan vanhemmuuteen liittyvä.

Kun Armon kintereillä kirjassa yli 30 haastattelemaani henkilöä kertoo armon polustaan, minä kerron vastaavasti omani Helsingin sanomissa ja keihäänkärkenä toimii vanhemmuus – tuo armoton kipupisteeni, jonka kanssa olen paininut koko vanhemmuuteni ajan.

Tanja Sirviö pohtii kirjassa läpinäkyvyyttä; miten se peittää häpeän armon alle. Läpinäkyvyys ei syyllistä, ei tuomitse eikä paheksu ihmisen vajavaisia ja epätäydellisiä kohtia. Olen saanut nyt tulla läpinäkyväksi vanhemmuuden kipuni ja häpeäni kanssa Helsingin Sanomissa, valtakunnan ykkösmediassa, ja saanut siitä valtavan paljon positiivista palautetta ja samaistumiskokemuksia.

Kiitos.

 

Tunnottomuus

Kun on kohdannut liikaa asioita ja liian vähän mahdollisuuksia käsitellä ja työstää kokemuksiaan, on vaarana kadota tunteisiinsa tai kadottaa ne ja tulla tunnottomaksi. Mikään ei tunnu miltään, silloin kun on liikaa.

On mahdotonta surra, jos suru ei tunnu miltään ja on mahdotonta iloita, jos ilo ei tunnu miltään. Olen hetkittäin ajautunut tällaiseen tilaan, kun elämä on tarjoillut runsaskätisesti eri puoliaan. Ihmisen elämän laatu kuitenkin määräytyy pitkälti hänen kokemiensa tunteiden ja niihin suhtautumisen kautta.

Olen valtavan iloinen, aina kun pystyn suremaan ja liikuttumaan, milloin mistäkin asiasta. Maailmasta ei suremisen ja liikuttumisen aiheet lopu. Kasautunut ja käsittelemätön suru sen sijaan tekee ärtyneeksi, äkäiseksi ja tunnottomaksi.

On ilon aihe kun surettaa ja itkettää.

Olen sinua vaatimattomampi

Otsikko sisältää vertailua minun ja muiden välillä. Olen sosiaalistunut siltä osin heikosti suomalaiseen kulttuuriin, jossa vaatimattomuus on hyve, että välttämättä otsikon väite ei pidä paikkaansa.

Itsetunto pohjautuu vertailuun

Kristin Neff on tutkinut itsemyötätuntoa ja itsetuntoa ja havainnut, että itsetunto pohjautuu perimmiltään vertailuun. Sen vuoksi hyväkään itsetunto ei ole ihmiselle pelkästään hyväksi. Hyvä itsetunto suojaa ihmistä monilta asioilta mm. ankaralta itsekritiikiltä, joka taas altistaa masennukselle ja tyytymättömyydelle. Samalta asialta suojaa kuitenkin myös itsemyötätunto. Siihen ei liity vertailua, eikä paremmuuden tai huonommuuden tunteita suhteessa toisiin, kuten itsetuntoon läheisesti liittyy.

Ihmisten luontainen taipumus, jota itsetunnon olemus vahvistaa, on tarve kokea olevansa muita parempi, hauskempi, älykkäämpi ja mukavampi. Psykologit kuvaavat tätä taipumusta ”alaspäin suuntautuvana vertailuna”, jossa toiset nähdään kielteisessä valossa, että voi tuntea itse ylemmyyttä:

“Onhan sinulla asiat hyvin elämässäsi ja olet onnistunut saavuttamaan monia hienoja asioita, mutta hiuksesi ovat jo harmaantuneet ja kasvoillasi on runsaasti ryppyjä, toisin kuin minulla.”

Ihmisyydessä ei kuitenkaan pohjimmiltaan ole kyse siitä, onko muita parempi, vaan siitä, että on mahdollisuus kokea ja tuntea laajan kirjon elämään liittyviä ja sitä rikastuttavia kokemuksia ja asioita. Jokainen ihminen kokee laajalti erilaisia tunteita, onnea ja kärsimystä elämässään. Se on yhteistä kaikille ihmisille.

Erilaisuudesta samanlaisuuteen

Itsemyötätuntoinen ihminen kokee ennemminkin olevansa osa muita, sen sijaan että vertailisi itseään muihin. Hän tiedostaa olevansa ainutlaatuisuudestaan huolimatta useimmissa asioissa tavallinen keskitason kulkija ja kokee sen tyytyväisyyttä tuottavana asiana elämässään. Kokemus samanlaisuudesta ja yhtäläisyyksistä toisten kanssa avaa sydäntä pois yksinäisyyden ja erilaisuuden harhasta. Keskittyminen erojen sijasta yhtäläisyyksiin, voi vaikuttaa dramaattisesti tunnekokemuksiin. Ymmärrys jaetusta ihmisyydestä on parantava ja myötätuntoa kasvattava kokemus. Se vähentää raja-aitoja ihmisten välillä sekä yksilön ja maailman välillä.

Itsemyötätuntoiselle ihmiselle ei ole suurtakaan väliä, onko hän vaatimattomampi, älykkäämpi, kyvykkäämpi, menestyneempi, mukavampi ja suositumpi. Hänen ei tarvitse kokea olevansa muita parempi tai huonompi. Hänelle väliä on sillä, että hän voi suhtautua itseensä ystävällisesti ja hyväntahtoisesti kaikissa tilanteissa, silloinkin, ja erityisesti juuri silloin, kun kaikki on omaa syytä.