Ota paikkasi!

Hyväksytkö sinä erilaisuuden? Nuori tyttöoletettu esitti tämän kysymyksen tänään silmiin katsoen, vilpittömin mielin minulle, hänelle täysin tuntemattomalle ihmiselle. Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, kun kiiruhti jo jatkamaan tarinaansa. Hän oli tavannut ihmisen, joka hyväksyi. Se oli hänelle mullistava kokemus, mutta tarinalla ei ollut onnellista loppua tälläkään kertaa.

Sain koulupaikan, pääsin kouluun! Tuli toinen tyttöoletettu kertomaan riemusta hyppien vieressäni seisovalle aikuiselle. Oli helppo uskoa, että koulupaikkaa oli tavoiteltu ja odotettu kauan.

Kolmas nuori kertoi olevansa eläkkeellä, mutta hänellä oli suuri toive saada tehdä työtä. Hän arveli, että pystyisi tekemään 3-4 tunnin työpäiviä, mutta jatkoi samaan hengenvetoon, että ei hän pääsisi minnekään.

Osattomuus yhteiskunnasta, yksinäisyys, syrjäytyminen ja sivusta katsojan rooli ovat tuttuja kokemuksia monelle omakohtaisesti tai läheisen kautta.

Voin vain kuvitella aavistuksen laidasta, miltä tuntuu kuunnella syrjäytettynä, yksinäisenä ja osattomana eri puolilta versoavaa puhetta, jossa syyllistetään yksilöä itseään siitä, kun hän ei ole löytänyt ja saanut paikkaansa, eikä ole päässyt täysivaltaisesti osalliseksi yhteiskunnassa. Puhetta siitä, että on laiska sen lisäksi, kun ruoskii itseään muutoinkin, koska ei taaskaan kelvannut työhön, kouluun, työkokeiluun tai yhtään mihinkään. Puhetta siitä miten perustulo passivoittaa ja että kukaan ei tekisi työtä ilman raippaa ja rangaistuksia, kun ihminen itse haluaisi olla yhteiskunnan täysivaltainen, aktiivinen ja vastuullinen toimija enemmän kuin mitään muuta.

Jokaisella on oltava oikeus toimia yhteiskunnassa osallisena, aktiivisena ja vastuullisena jäsenenä. Meidän on muutettava asenteita ja luotava maailma, jossa syrjimättömyydelle on nollatoleranssi. Osallisuuden on oltava mahdollista jokaiselle ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, ihonväriin, vammaan, etnisyyteen, luonteenlaatuun tai mihinkään muuhun katsomatta.

On helppo sanoa ota paikkasi – todellisuudessa tie sinne on vielä pitkä, että jokaisella on konkreettinen mahdollisuus omaan paikkaansa tässä yhteiskunnassa, mutta tulevaisuus on meidän käsissämme.

”If you can dream it, you can do it.”

smartcapture

#otapaikkasi #osallisuus #syrjimättömyys #yhdenvertaisuus #vaalit2019 #feministinenpuolue #gopink 

Kun aika herättää kauhua – uupumuksen äärellä

Yhä useampi on kokenut uupumuksen. Kyse ei ole yksittäisistä ihmisistä vaan kulttuurisesta ilmiöstä. Suhde aikaan ja siihen kytkeytyvät vaatimukset ja odotukset ovat muuttuneet monelle ylitsepääsemättömiksi.

Palataan ajassa ensin 70 vuotta taaksepäin, jolloin ei tarvinnut erikseen järjestää ryhmäliikuntatunteja ja rentoutustuokioita. Elämä oli lähtökohtaisesti fyysistä. Vaatteet pestiin jokusen kerran vuodessa ja talot siivottiin kahdesti vuodessa – jouluksi ja juhannukseksi. Lapset kasvoivat muun elämän ohella sukujen, tilojen ja talojen siipien suojassa, joskin lapsikuolleisuus oli myös suurempaa. Lapset syntyivät osaksi sukua ja yhteisöä pienten perheyksiköiden sijaan. Aikuisia oli ympärillä, mutta lapsilähtöisestä kasvatuksesta ja intensiivisestä vanhemmuudesta ei ollut tietoakaan. Elämä oli työlästä ja täyttä, mutta silti omantahtista., jossa ehdittiin keittää kahvit yllätysvieraille ja naapurin Villelle.

2010- luvun tehokkuuden takomossa omantahtisuudelle ei ole varaa. Kiire lyö leimansa kaikkeen olemiseen ja tekemiseen työssä ja työn ulkopuolella. Elämä saattaa olla päivästä toiseen silkkaa kilpajuoksua ajan kanssa, selviytymistä työstä, velvollisuuksista ja harrastuksista. Koskaan ei ehdi tehdä omien kriteerien mukaista riittävän hyvää jälkeä. Riittämättömyyden tunne nakertaa sisintä työssä ja vapaa-ajalla. Kahvit juodaan juosten päivästä toiseen take away –kertakäyttökupeista. Olemiseen vaikuttaa läsnäolollaan kaikkein eniten jatkuva kiireen tuntu. Ihmiseltä ihmiselle ei niinkään ole aikaa, kohtaaminen ja kuuntelu muuttuvat rasitteiksi. Väsyneenä kiukuttaa, ymmärtää väärin ja tekee virheitä. Väsyneenä auttaminenkin on taakka ilon sijasta.

Kotvimisen vallankumous -teoksessa (Jenny Kangasvuo, Jonna Pulkkinen & Katri Rauanjoki, Karisto 2018) puhutaan leppoistamisen puolesta tehokkuuden ja suorittamisen palvomisen sijaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuonna 2011 tekemässä tutkimuksessa joka neljännellä työssäkäyvällä oli ilmennyt työuupumuksen oireita pelkästään kuluneen vuoden aikana.

Työelämän sirpaleisuus ja määräaikaiset työsuhteet vaativat, että työntekijänä on koko ajan oltava parhaimmillaan ja näytettävä kykynsä. On oltava hyvä ja parempi kuin muut. On kilpailtava, että saa säilyttää työpaikkansa, jos saa sittenkään. Samalla kuitenkin itsensä, muiden ja työn tuloksen kannalta on tärkeää olla mukava ja reilu tiimipelaaja, on oltava kykenevä tukemaan ja kannustamaan toinen toistaan. On venyttävä ja joustettava, oltava käytettävissä, sijaistettava tarvittaessa ja opeteltava koko ajan uutta. Että tämän kaiken jaksaa, on muistettava huolehtia omasta fyysisestä kunnosta ja riittävästä unesta – aikaa tulee liietä bodypumpiin ja rentoutustyhmiin osallistumiselle sen lisäksi, että on löydyttävä jokin ajallinen musta aukko, jolloin ehtii käyttää lasta hammaslääkärissä ja osallistua vasu-keskusteluun. Lisäksi on muistettava hankkia päiväkodin hiihtoretkeä varten uudet monot pieneksi jääneiden tilalle.

Eikä pidä unohtaa parisuhdettakaan tai pian tämä kaikki on vielä työläämpää.

Ratkaisu ei löydy ainoastaan yksittäisistä ihmisistä omissa kammioissaan selviytymässä, vaan kulttuurin muutoksesta, jossa on sijaa erilaisille elämäntavoille ja -rytmeille sekä ihmisten moninaisuudelle. Se löytyy kulttuurista jossa työpäivän ja -viikon pituuteen on mahdollista vaikuttaa realistisemmin itse omasta elämäntilanteestaan riippuen. Se löytyy kulttuurista, jossa talous ei ole itseisarvo, joka menee kaiken, ihmisten ja luonnon edelle, vaan jossa taloudella on välinearvo, jolla tuotetaan moninaista hyvinvointia.

 

Kirjoittaja on oululainen kolmen lapsen äiti, työelämävalmentaja ja tietokirjailija, joka tasapainoilee läsnäolon ja olottomuuden välimaastossa työssä, kotona ja niiden liepeille.